perjantai 16. maaliskuuta 2012

Mä kutsun tätä taiteeksi


    Olen aina halunnut ymmärtää niitä ihmisiä, jotka näkevät mitä erilaisissa esineissä mitä erilaisimpia muotoja. Varsinkin tänään olen koittanut miettiä asiaa koko aivojeni kapasiteetilla. Ihmisiä , joiden mielikuvitus liikkuu jossain ihan muualla kun he katselevat Mona Lisaa. He näkevät Mona Lisassa paljon muutakin kuin naisen, jolla on se kuulu, kummallinen ilme kasvoilla. Minä en näe Mona Lisassa kuin sen naisen. Louvressa saavuin Mona Lisan eteen. Hymyilin ja mietin, tulihan sekin nyt nähtyä. Tein tilaa suurelle ihmisjoukolle ja jatkoin matkaa, normaalisti.

    Elämäntapana taide kuulostaa hienolta, ehkä jopa kadehdittavalta. Käden taidot, mielikuvitus, kyky hahmottaa ja havaita asioita. Luoda!  Täydelliset asettelut ja mielettömät tuotokset. Piirtäminen. Mun tapani tehdä taidetta, luoda. Maalta hiuksia. Kutsun kampaajia hiustaiteilijoiksi.











    Katselin jonain päivänä ystävääni tarkasti, kun hän omaksi ilokseen kahvia juodessaan hahmotteli jotain paperille. Kysyin häneltä : ”Mitä piirrät?” , ja hän vastasi :”Muuten vain piirtelen jotain, pientä treenausta vain. Katsoin hänen käsiään ja paperia uudelleen. Pienessä hetkessä paperille oli ilmestynyt tarkkaan lyijykynällä piirretty lintu, ja se oli vasta harjoittelua.

     Kaikki tämä, mistä se tulee? Tämä on sitä mainittua, luonnonlahjakkuutta. Ja mitä olen oppinut, taitohan myös kehittyy vain sitä harjoittaessa. Taito saada ajatukset paperille visuaalisesti niin, että mielikuvat ovat yleensä jokaisen tunnistettavissa. Kysy saada näkemyksensä julkisiksi, omalla näkemyksellään sekä taidollaa.

    Näitä ihmisiä ihailen , ehkä jopa salaa kotona kadehdin.

    Elämäntapana oman elämänsä taiteilija, taivaanrannanmaalari, joka aikoo maalata tärkeimmän huoneensa suurimpaan seinään taideteoksen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti