tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mulla on taskut, mä oon turvassa.

___________________________________________________________________________________
Karoliina Männistö






Kyllä. "Parhaissa hameissa, on taskut!" Sopivalla korkeudella. Korkeudella, joka helpottaa sujauttamaan kädet taskujen pohjalle asti, kun siltä tuntuu. Joissain tilanteissa olen ollut niin taskuja vailla.

Päivät kovimmat piristäjät, ihan vain yhdestä lehdestä tällä kertaa tässä.

Toukokuu 2012, ei saa mua yllättymään. En nosta maljaa kauneimmalle kosmetiikkatuotteelle, mutta kyllä kahvikupin nostan, tai nostin jo, kysymättä lupaa.
Meinaan, että "Nyt saa hehkua."

Jos aikaisemmin päivällä olisi ollut aihetta pieneen kiukkuun, ihan oman holtittomuuteni vuoksi, nyt mä hykertelen onnistuessani. Tyytyväinen pää kiittää uusista hiuksista, ja kumartaa.

Mulla iski ihan hurjan suuri inspis satsata täysillä juhlaan. Mitä mä en joka kerta tee. Oli ne sitten seuraavat häät, tai jopa valmistujaiset, olen rohkea ja satsaan niillä suurilla fiiliksillä.

Erotun jos siltä tuntuu.

Toisaalta erotun, toisaalta hukun massaan. Se kumpaan tartun, riippuu fiiliksistä. Ja vaikka ei olis fiilistä, ja vaikka hukkuisin, olen rohkea ja yllätän minimalistisen itseni. Näytän todellakin vielä silti itseltäni. Olen oma persoonani, mutta tällä kertaa se räiskyvämpi puoleni.

Ja vaiks mun horoskooppi puhuu sen puolesta, et mun kevät ois tuonu eteen jotain suuriakin pettymyksiä, mistä mä en kyllä oo tietoinen, Mä oon onnellinen. No, kuulemma hetken aikaa vielä luvassa turbulenssia. Et otetaan varovasti ja somistetaan lisää puuvillalla vasta kun turbulenssista on selvitty.

Päivä ollu aikamoista ehkä sitä ja ehkä tätä. Mut nyt mä en mieti enää hetkeäkään,

Toivotan hehkuvaa iltaa ja kääriydyn mun valkoiseen puuvillaani, pukeudun kotipehmosiin, hukun turvallisesti massaan ja haaveilen pitkistä kesäbrunsseista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti