sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
















Musta tuntuu hyvältä, kun on saanut viettää yhtä mukavimmista, tämän kesän viikonlopuista. 


Perjantaina toivotin Tervetuloa, kahdelle ihanalle, valoittavalle persoonalle. Istuimme, nauroimme ja
tuntui siltä, että kesä vihdoinkin on alkanut. Kesä, vaikka ilma ei sallinutkaan niitä rusketusrajoja paljastavia tuulessa heiluvia, olkaimettomia toppeja. Kesä silti. 


Tämä viikonloppu ja varsinkin perjantai salli rentoutua. Istua ja nauttia. Hyvästä seurasta ja hyvästä itse grillatussa ruoassa. Jälkiruokajäätelö kruunaa kaiken, ja makeaa ei koskaan voi syödä liikaa.


Viikonloppu salli pukeutua vihdoin kesäsandaaleihin, ja mekkoon, mutta myös kumisaappaisiin. Se salli katsella suomalaista naiskauneutta, aina kilpailuun asti. Paljon ihmisiä, tuntemattomia ja eri ikäisiä. Omaa ruokaa ja ravintolaruokaa monella tapaa. 


Aurinko paistoi aina iltaan asti. Puiston vihreiden korkeiden puiden, sen kesäisesti aaltoilevan veden vierelle. Mikään ei pysäyttänyt meitä aurinkoisella kesäravintolan iltaterassilla, muuta kuin hieman viileenevä ilma ja ne kesän hyttyset. Helpotusta lämpimästä juomasta, helpotusta mukavan pehmeästä huovasta ajalkojen päällä ja hyvistä seurasta.


Kiitos tästä viikonlopusta omalle rakkaalleni, omille ystävilleni, omalle siskolleni, joka muisti minua sunnuntaina aina jäätelöllä, donitseilla ja lempimehulla, kun minä kärsin juuri siitä pahasta migreenistä. 

Kiitos auringolle ja kiitos niille super metrilakuille, varsinkin sille kirpeälle omenaiselle, joka piti minut lauantain tulkkilan yön jälkeen hereillä leffan parissa, melkein loppuun asti. 

Hyvän sunnuntai grillailujen jälkeen, en vielä valmistaudu alkavaan työviikkoon vaan vietän sunnuntai iltaa, hyvässä , omassa rakkaan kainalossa.


Ei pidetä mitään itsestäänselvänä,

vaan kiitetään ja toivotaan ensiviikonlopusta kaikinpuolin ja kaikesta huolimatta, yhtä kesäistä!




2 kommenttia: