Sellainen päivä, joita on viikossa monta. Ihan tavallinen päivä. Kun tavalliset päivät kelpaavat, silloin tiedän että mulla menee hyvin.
Päivät yleensä viikolla alkavat ja loppuvat samalla tavalla kuin tänään. Toistavat hieman toisiaan, vaikka ei suunnittelisi mitään.
Niin se aamulla alkaa kävelyllä töihin. Onnekseni matka on sopivan lyhyt, joten aamuun ei tarvitse varata kovastikaan aikaa. Kuljen mielelläni kävellen, koska pyrällä olisin liian nopeasti perillä. Haluan aamulla niin, että minulla on aikaa, ei niinkään itselle vaan uutisille, musiikille ja maitokahville.
Pakollisen, tosin mukavan ja vastuullisen työpäivän ja kaiken sen normaalin hammaslääkärin, siellä hienoiksi havaittujen ja kuvattujen kukkien ja kaupunkikierroksen jälkeen on aikaa myös kylmälle lattelle, itselle, ystäville ja suurelle perheelle.
Illalla sitä on taas mukava kaivautua rakkaan kainaloon. Turvaan. Sulkea puhelin ja laittaa kaikki illan ja huomisen aamun pakolliset valmiiksi, niin että on lupa nukahtaa minne vaan. Sulkea verhot valolta.
Pidetään silmät, korvat ja suutkin auki, niin varmasti tää maailma antaa meille enemmän herkkuja.
Pidetään toisiamme kädestä. Ollaan valmiita hetkiin. Tallennetaan niitä, jos ei kameralla, niin ainakin silmillä.
Tämä ilta päättyi niihin itse tehtyihin sämpylöihin. Huomisesta voi vain unelmoida, tietämättä mitään muuta kuin sen, mihin ja kenen kanssa nukahdan.
Mun mielestä elämä on kaunis, elämää kauniissa valossa, varsinkin kesällä, kuin Amy Macdonald,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti