Tänään taas ja eilenkin, oikeastaan jo sanotaan siitä asti kun leikkasin hiuksistani 10 senttiä latvoista, musta on tuntunut vanhalta, ainakin vanhemmalta.
Sitä hiustenlyhennystä olen miettinyt jo sanotaan vuoden, jos se riittääkään. Se oli aamu ennen töitä kun sain tarpeekseni niistä viimisistä haituvista. En olisi itsekään uskonut, että mä tosiaan teen sen.
Ei mua edes kaduta. Päin vastoin. Kaduttaa että en tehnyt sitä jo aikaisemmin.
Enään sitä ei ymmärrä niitä hiusten kasvattajia. Ymmärtäkää jo, näytätte todella hyvältä niissä pitkissä, mutta ei niin pitkissä hiuksissa.
Oltiin juhlistamassa poikaystävän äidin syntymäpäiviä. Ikää 50, onnea, halauksia, kukkia!
Ruoka oli maittavaa, vaikka kokeilinkin mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta kannatti. Ravintolassa en ole pihvi ihmisiä, vaikka lihan ystävä ja suur kuluttaja olenkin.
Tukka yli solisluiden, ensi kerrallakin lihaa lautasella, kävelen 6cm pidempänä kotiin ja kannan äitini nuoruusvuosien takkia niin arvokkaasti, kuin vain osaan.
Olkaa ylpeitä itsestänne tänään ja huomennakin. Älkää odottako huomista ja niitä pitkiä hiuksia.
Eläkää tänään ja muistakaa eilinen! Niin mä teen ja laitan kanaa uuniin, nyt hiukset auki ja enemmän kuin tyytyväisenä mukavasta aurinkoilmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti