Mulla on tosiaan ollut aikaa, kerätä itseäni ja voikukkia.

Vihdoinkin, kaiken pienten ja suurten asioiden pohtimisen, kuten sen että kirjoitanko blogia vai en, jälkeen,

Moikkaan ja laitan käteni morjestusasentoon, kuten ea kurssilla yritettiin opettaa.


Olen kadottanut varmaan itseni jonnekin työpaikalle, kotimatkalle, juuri niille kaduille, jotka valkkaan kotimatkareitikseni vain sen takia, koska ne ovat kauniita. Olen pysähtynyt maisemiin, laskenut öitä tuleviin kesäjuhliin, ja odotellut niitä lämpimiä kesäöitä, kun saan antaa itseni vain olla, ulkona kesäilmassa, ja rauhoittua.


Viikon kohokohtina ovat olleet ne viikonloput, kun ei ole ollut valmiita suunnitelmia. Suunnittelemattomuus onkin ollut monien päivieni johdatus, johdatus kirpputorilta juuri siihen lounaskahvilaan, jossa saan varmasti juuri sen keiton joka maistuu hyvälle ja saan istua siinä nurkassa, johon saan levittää kaikki kassini ja neuletakkini.


Ulkona on satanut, ja huomennakin sataa vettä. Mutta siellä jo tarkenee. Tarkenee poikaystävän farkuissa ja Converseissa.

Olen rapsutellut koiraani enemmän kuin koskaan, antanut ajatusten vieriä niin, että en ole kirjoittanut mitään ylös. Nyt muistin muistaa tallentaa ajatukset, muutenkin kuin piirtämällä.


Jälleen siis päivitän täällä, mieli avarana ja sitäkin enemmän vanhentuneena.