Viikonloppuna  oli tylsyys kaukana. Kaukana minusta, meistä ja koko yyteristä.


Ainakin siihe asti, kun oikeastaan jo odoteltiin sitä salamasadetta. Sellaista okein kovaa, joka estäisi jopa kävelemästä kotiin.


Yyteri antoi yhtenä pävänä parastaan. Samaa teki mun seuralaisetkin. Oikeastaan jo kuuma ilma, sillä sopivalla pienellä merituulella, joka mahdollisti auringossa makoilun. Joka viilensi sitä hellettä sen verran, että makoilusta taukoja ei tarvittu.


Uiminen , jäi hiusten kasteluksi.


Ruoka, korvattiin juotavalla. Selvittiin helteestä, sillä sitruunalla maustetulla vedellä.


Oltiin ihan hurmoksessa, meinaan kesästä. Jos se vihdoinkin alkoi.


Sitten se odoteltu sade. Pilasi seuraavana päivänä meidän suunnitelmat, jo ennen kuin se edes alkoi. Se esti joitain ihmisiä lähtemään liikkeelle, vaikka minä olin valmis, vaikka kävelemään siinä, koska oli oikeasti silti helle.


Masennusta aiheuttava, se tuleva paha vesisade, jäi jonnekin kauemmas. Se ei tullutkaan, vaan sillä uhittelulla lykkäsi ne kavereiden kanssa meidän omalla kotiterassilla grillailut jonnekin kauemmas. Varmaan siihen seuraavaan helleviikoloppun, kun kaikilla sattuu olemaan vapaailta samaan aikaan.


Hitot vesisateesta, sanon minä,


Koska vieläkin on helle, vaikka sataa.


Vietetään aikaa paljon ulkona, ensiviikollakin. Vaikka sataa, miettikää nyt, on silti lämmin!