mut tää on silti kesä, vaikka vettä tuleekin ja sateenvarjo on mun paras kaveri, sit sen neulepusakan jälkeen.

 Sateen jälkeen. Oikeesti, voi olla ulkona. Voi olla ja jopa nauttia.


Niinkuin minä tein. Vanhempien luona, sen kaiken kattavan ruokapöydän jälkeen. Ja olin tyytyväinen, vaikka suomen kesä ei olekaan antanut nyt parastaan.



Nyt tällaisena pilvisenä vapaa päivänä, kun mieluummin makaisin yyterin sannoilla, niinkuin tein viikonloppuna, mä nautin raikkaasta sateen jälkeisestä  omakotitalon piha antimista.


Luonto on kauneimmillaan kesällä, se tiedetään.


Kaikki mekin näytämme varmasti paremmalta, kun olemme päivettyneitä, toivottavasti kunnolla.


Minä, joka annan tukan olla suttuisesti nutturalla, saan pukeutua lempipaitoihin ja ottaa lunkisti.



Rentoa tiistaita vaan, ja lehti käteen. Otetaan irti kaikki mahdollinen mikä liittyy kesään ja muistetaan nyt tosiaankin ottaa lunkisti,niin kauan kun ulkona vielä tarkenee.

Viikonloppuna  oli tylsyys kaukana. Kaukana minusta, meistä ja koko yyteristä.


Ainakin siihe asti, kun oikeastaan jo odoteltiin sitä salamasadetta. Sellaista okein kovaa, joka estäisi jopa kävelemästä kotiin.


Yyteri antoi yhtenä pävänä parastaan. Samaa teki mun seuralaisetkin. Oikeastaan jo kuuma ilma, sillä sopivalla pienellä merituulella, joka mahdollisti auringossa makoilun. Joka viilensi sitä hellettä sen verran, että makoilusta taukoja ei tarvittu.


Uiminen , jäi hiusten kasteluksi.


Ruoka, korvattiin juotavalla. Selvittiin helteestä, sillä sitruunalla maustetulla vedellä.


Oltiin ihan hurmoksessa, meinaan kesästä. Jos se vihdoinkin alkoi.


Sitten se odoteltu sade. Pilasi seuraavana päivänä meidän suunnitelmat, jo ennen kuin se edes alkoi. Se esti joitain ihmisiä lähtemään liikkeelle, vaikka minä olin valmis, vaikka kävelemään siinä, koska oli oikeasti silti helle.


Masennusta aiheuttava, se tuleva paha vesisade, jäi jonnekin kauemmas. Se ei tullutkaan, vaan sillä uhittelulla lykkäsi ne kavereiden kanssa meidän omalla kotiterassilla grillailut jonnekin kauemmas. Varmaan siihen seuraavaan helleviikoloppun, kun kaikilla sattuu olemaan vapaailta samaan aikaan.


Hitot vesisateesta, sanon minä,


Koska vieläkin on helle, vaikka sataa.


Vietetään aikaa paljon ulkona, ensiviikollakin. Vaikka sataa, miettikää nyt, on silti lämmin!

Kun me nähdään taas, tuntuu kuin oltaisi nähty eilen.

 

Eilinen oli tosiaankin niin kiireinen, että aikaa puhelimelle ei kameraa enempää liiennyt. Se sulki pois uutiset ja muun netin käytön. Minua ei haitannut. Todellakin päivä täynnä tapahtumaa, ilman yhtään huolta, huolta yhtään mistään.



Paljon ystäviä, erilaisia. Vanhoja ystäviä koulusta, uusia töistä. Siskoja ja niiden koulukavereita. Poikakaveri ja poikakaverin ystäviä. Uuden ystävän pikkuveli.


Kaikki ystävät ja vähemmän tutut. Vaikka emme ehdi löytää aikaa toisillemme, niin usein kuin ennen, kyllä me aina keritään käymään yhdessä hörppäämässä jotain, jossain aurinkoisella kahvilaterassilla. Vaihdamme sitten vaikka ne puolen vuoden kuulumiset, niin kuin minä Jennin kanssa tein.

Aloitamme koirista. Käymme Juhannuksen tapahtumissa, polttareissa, häissä, mökillä, entisissä töissä ja löydämme tämän hetken. Meidät, istumassa yhdessä. Tässä, iloisina. Onnellisina.


Elämän eteenpäin kuljettaneina.


Aikaa vierähtää muutama tunti nopeasti, mutta meillä ei ole tällaisena hiostavana kesäperjantaina mikään kiire mihinkään.


Emme unohda toisiamme, vaikka emme näkisikään, kuin vasta pakkasilla.


Sovitaan, että nähdään heti uudelleen.

Kun löydämme jonkun samanlaisen yhteisen ajan.

Yhteisen, perjantain.

Oltiin koko päivä ulkona, ja muistettiin, että kesällä ei kelloa katsota.

Unelmoi omasta parveekkeesta, yhtä isosta ja lasisesta, jossa viihtyy ja josta näkee pitkälle. Sellaisessa istuskelin tänään. Auringossa siskon luona.

Sitäkin enemmän toivoo pidempää ja kuumempaa lomaa, ilman parveketta. Ulkona, rannalla.


Lainaa kaverin vilttiä, koska haluaa töistä suoraan kotiin menon sijaan, heittäytyä pitkäksi nurmikolle. Vaihtaa seuraa, kun muut lähtevät kotiin.

Viettää koko päivän kavereiden kanssa, mikä sen parempaa. Kuin herätä aamulla aikaisin , viettää vapaa päivä kokonaan ulkona. Tulla kotiin vasta myöhään illalla.



Monta herkullista erilaista kylmää juomaa, kahvikuppia, lämpimiä ruokia, hampurilais aterioita rikkaampana.

Kesällä 2012, pukeutuu yllättävän usein mustaan, ja vihdoinkin, niihin puukorkoihin.


Yhtä ihanaa siskoa kiittäen, nimen omaan tällä kertaa, uudesta hienosta työpöydästä olohuoneessani. Tulin vihdoin kotiin, väsyneenä, mutta tietäen, että tänään oli hieno vapaapäivä.



Unohdetaan kellonajat ja eletään rajattomasti. Helppoa, kun ei omista rannekelloa, kokeilkaapa vaikka.

Tahdon olla sun hyvä ystävä.

Puristettiin kädestä lujaa. Rakastettiin vieläkin kovemmin.


Ihasteltiin jo aamulla luontoa, perinteisesti, matkalla töihin.


Kuljettiin ylpeänä siitä mitä on, eikä turhaan kitisty siitä mitä ei ole.


Oltiin tyytyväisiä. Tyytyväisiä kesästä. Rakkaista. Ihanista pienistä ystävistä, jotka ovat paljon. Sellaisista ystävistä, jotka ovat iso juttu, ja jonka kanssa pelkkä mehujään syöminenkin, on vaan niin ihanaa. Ja mikä parempaa, tällaisten ystävien kanssa, kuin karvaisten ystävien kesken pieni helteessä loikoilu, sopivilla kesän herkuilla.


Hengitelttiin kesäilmaa oikein hymy huulilla, ja käsi kädessä.


Oltiin enemmän tyytyväisiä kotiin, ja kotikaupunkiin. Löydettiin vain ne hyvät puolet.


Syötiin hyvin, ja sitäkin hyvemmässä seurassa.


Autettiin rakasta siskoa kiperässä tilanteessa, hymyissä suin.


Mietiskeltiin, miten hyvältä punaviini maistuu, lasissa.


Oltiin onnellisia, ja aika vaatimattomia.

Vaatimattomasti, tukka pitkään jo ponnarilla ja helteet huulilla. Ollaan ihmeissään ja kiitollisia kaikista ihanista ja pienistä, ihmisistä.

Se on moikkis.

Kesässä parasta ovat aamut.


Kun nousen aikaisin, laitan sandaalit jalkaani, korvakuulokkeet korviin ja kuljen rantatietä pitkin, ja vaikka vain kohti työpaikkaa, minua ei todellakaan harmita. On oikeastaan etuoikeus kuljeskella melkein tyhjillä kaduilla, lämpimillä, ja hiljaisilla, katsella kuinka kaupunki herää. Kaupunki, tai minä.

Pienet pysähdykset ovat paljon. Sellaiset ajatteluhetket, missä vain.


Kesästä iloitsen muulloinkin kuin lomapäivinä. Kesälomaa, on koko kesä, vaikka töissä käydäänkin. Aamussa, jopa työmatkalla, on se kaikki hiljaisuus. Illassa, jopa tavallisessa arkipäivässä, on se valo.



Ja kaikki on mahdollista, jopa tavallisenakin työpäivänä, kun kaverin koneelta löytyy mitä paremmin päivään sopiva taustakuva,


koska on kesä.


Valoa ja mieltä avartavia maisemia tänään tiistaina, tietää jo itse saaneensa Karoliina,
ja toivottaa, sitä samaa.

Vertailematta, voin silti sanoa, että tästäkin tämä kesä muistetaan

 
Jännitin viikonloppua. Oikeastaan luotin siihen, tai satasella tiesin, että huono viikonloppu ei ole tulossa. Odotettu, mutta arvaamaton.



Olin miettinyt tarpeeksi monta kertaa, mitä kaikkea kivaa sateellakin voi mökillä tehdä. Kumisaappaat ja suuret sadevaatteet päällä.  Miettinyt sateeseen varustautumista jo niin paljon, että se jopa kummasti alkoi tuntua hauskalta vaihtoehdolta. Tiesin kyllä mitä teen jos aurinko paistaa.



Ihanasta perjantaista tuli hieman kiireinen, mutta perille pääsy palkitsi kaiken sen ruokakaupan kassajonottelun ja viimetingan syömättömyyden vuoksi odotetun, yhden juustohampurilaisen.

Palkinto todellakin. Sellainen suuri lahjapaketti, jota avatessa vatsassa lentelee perhosia, siitä jännityksestä, mitä siellä odottaa.


Nukuin ja voin hyvin.


Pitkänä lauantaina, sain sadetta. Sain ne kumisaappaat ja sen sadetakin. Sellaisen keltaisen, mutta poikaystävän päällä. Sain vuotavia sateensuojia, kosteita varpaita, paljon itikoita.


Mutta toisaalta sain taas hyvää seuraa sisällä, lämmitetyssä mukavassa yhteisessä mökissä. Sain Ihanan huppupäisen poikaystävän. Sain sen sateensuojan, jossa sain olla ihanasti tyytyväinen, lämpimänä. Sain lämpimän saunan ja saunanjälkeisen hyvän olon. Sain hyvin unta, valkoisten harsojen välissä.


Sunnuntaina, en kylpenyt aalloissa, mutta auringossa niinkin paljon, että aallot olisivat tehneet kyllä oikeita ihmeitä.  Aurinkokylpyä, letuilla. Sellaisessa merimaisemassa, jossa pieni koira haistaa kyllä kaiken tuulen mukana tulevan tuntemattoman.

Sunnuntaina, olisin toivonut vapaapäivää maanantaille. Lomapäivää, en maanantaita.




Mutta sain niin paljon kaikkea sitä, mitä en edes osannut toivoa.

Suosittelen tällaista, vaikka viikonlopuksi.

Viikonloppua, josta tulee kokonaan sellainen, nimittäin,

Vailla vertaistaan!

Unohdetaan joskus kaikki muut, julkkiksetkin, ja keskitytään enemmän itseemme.

Mitä sitten, jos et tunnistanut julkisuuden henkilöä, vaan vitsailit hänelle ihan muuten vaan jostain vähän vähemmän tärkeästä,  kuin donitsien rasvapitoisuudesta?

Olen sitä mieltä, että aina ei tarvitse olla skarppina.


Vähät välitän muutenkin siitä, että tänään en ole kiinnittänyt huomiota ollenkaan siihen, miltä näytän. Vielä vähemmän mietin sitä nyt.

Koska minä, joka olen aina näköjäänkin rentoutumisen tarpeessa, vähemmän rankasta arjesta huolimatta, lähden merelle.

Mökille.

Enkä todellakaan tällaisessa asussa, vaan jossain sellaisessa missä minulla on tilaa liikkua ja jossa minulla on vielä vähemmän huolta siitä, mihin istun tai missä makaan.


Vähät välitetään miltä tänään näytetään ja vietetään aikaamme juuri niissä vaatteissa ja just sillä naamalla, miltä itestä parhaalta tuntuu.

Tästä päivästä, mä puhun vieläkin

Sain tänään töissä mitä halusin tälläkertaa. Sain meinaan vastuuta.


Tällaisena keskiviikkona, päivänä kun minä aloitan vasta viikkoni. Vietän tätä keskiviikkoa, kuin maanantaita.


Ei silti, että maanantaina ei olisi tuntunut ihan itseltään.


Paluu arkeen, kesäisestä merimaisemasta. Juhannus häistä ja siitä unelmien huvilasta.

Kun on hädin tuskin selvitty niistä viikonlopun lukemattomista itikanpuremista, ja ajattelun mahdollistamista maanantaista ja tiistaista, jotka vieti kokonaan kotona ja tietoisena siitä, että ulkona sataa, eikä edes aurinko lämmitä.


Niin minä todellakin sallin itseni:

-Käpertyä vaaleansiniseen huopaan.

-Käpertyä parhaaseen kainaloon

-Upottautua elokuviin

-Syödä enemmän herkkuja, sipsejä, kuin normaalia ruokaa

-Suunnitella tulevaa ja valittaa tästä hetkestä

-Purnata välillä kaikesta. Purnata menneestä ja huomisesta, mutta samalla tajuta, että hyvinhän mulla menee.

-Olla iloinen niistä asioista, joista vuosi sitten valitin joka päivä. Olla todellakin tyytyväinen tämän ajan arkeen.

-Jättää kamera jonnekin nurkkaan, ja olla tallentamatta tällaisia kotipäiviä. Ja sen sijaan, päivitellä täälläkin yhä viime viikonlppua, viikonlppua, josta ei puuttunut mitään.



Vaikka tänään on periaatteessa maanantai, mä suunnittelen jo viikonloppua. Koska varastin viikosta kaksi ensimmäistä päivää, kysymättä lupaa keneltäkään muulta kuin itseltäni ja tuntematta huonoa omatuntoa, mulla on mahtava viikko. Viikko joka periaatteessa loppuu jo kolmelta perjantaina.


Perinteikästä keskiviikkoa. Pysytään periaatteissa ja muistetaan maistaa kaikkia uusia kesän jäätelömakuja, myös sitä pistaasia.