Minä, joka annan itseni nyt olla, mikä muukaan, kuin oma itseni. Ja tää on valehtelematta parasta!

Jazz illat ovat nyt ohi.


Ei enään ex temporee, " Mitä tänään?" Kadulleko?


Yksin , kaksin, tai hyvällä porukalla. Paljon tuttuja ja mikä hienoa, tuntemattomia.


Hienoja esiintyjiä, pääosin kyllä sellaisia, joista en ollut ennen kuullutkaan.Mikä tekee tästä vielä jännempää.

Mutta tämä ilta kuului Asalle. Esiintyjälle, joka on omaa laatuaan.


Tähän tyyliin, tukka nutturalla. Monta päivää festarikiharoilla. Tuntui, että päivä päivältä, se vain näytti paremmalta. Kiharammalta.


Ehkä se on vain helppoa, niin hiuksien, kuin vaatteidenkin kanssa.


Et osaa ottaa oikeesti, rennosti.


Ei turhaan mieti ja pähkäile. Antaa roikkua jos roikkuu.Ja antaa todellakin olla tukan sekaisin.


Antaako sen anteeksi festarit vai minä?


Koska minä olin luonnollisimmillani juuri porin jazzeilla, ja toivon, että nytkin maanantaina, ja oikeesti vielä kahden viikonkin kuluttua koulun penkilläkin,  näytän tältä.


Jonkunmielestä huolitetulta. Kun taas omasta mielestäni, olen jättänyt kaiken tekemättä.


Vietän maanantaini, hyvinkin helposti, tekemättä mitään.


Edes hiuksilleni.


Vietän vielä vapaa päivää!


En Jazz kadulla, mutta jossain muualla, missä pysyn viimeviikon fiiliksissä,


Jopa yön unissakin.


Sillä mulla ja veikkaan että jokaisella, oli aivan mahtavaa!

Sanotaan, että ulkona ruoka maistuu paremmalta

Minä, joka yleensä nappaan jotain pientä mukaan kotimatkalla lähikaupasta.


Joka lounastaa mahdollisimman helpoimmalla ja nopeimmalla tavalla.


Tekee päivällisen välillä kotona, tutuista aineksista.



Herkuttelee kovasti tällä viikolla. Ehtii istumaan joka ikiseen telttaan, jossa tuoksuu hyvältä.


Parasta syödä ulkona, siellähän sen ruoan pitäisi maistua. Ja näin on käynyt.

Syönyt hyvin, Jazzeilla.


Maistellut mitä mainioimpia herkkuja. Kaiken kattavia buffetteja. Suuria hampurilaisia. Kebab rullia. Metrilakua. Sipsejä. Jäätelöä.

Keskittynyt syömiseen. Unohtanut muut. Unohtanut ohimenevät Hjallikset ja Lapkon laulajat, pitänyt katseen lautasessa, muusikoissa ja omassa kullassa.


Kaiken tämän tehnyt valittamatta mistään ja hyvän musiikin parissa.


Mutta tämä kaikki herkuttelu saa luvan muuttua, mutta vasta sitten ensiviikolla,

Kun olen Jazzaillut itseni loppuun.

Jos mun pitäis joku sukulaisistani valita Jazz seuraksi, se olisi Harry.

Hieno seura,

Musta tuntuu, että aina hehkutan seuraani. Todella, tällä kertaa siihen todella oli aihetta. Ei pelkästään just ne kaverit, vaan myös se ruotsin setä. Ja setä oikeasti, todellakin.



Isä ja isän mahtava veli, todellakin.


Setä, joka tulee Uppsalasta joka kesä, ainakin kolmeksi viikoksi.


Harry, jolta ei huumori puutu.


Ei edes jazzeilla, Porissa, puolituntemattomassa pöytäseurassa. Jossa sade kastelee puolet porukasta.


Mutta sellaisessa pöydässä, jossa tarjotaan kohteliaasti juomaa, ja katsotaan, että kukaan ei sateelta kastuisi.


Parhaan mukaan, viihdymme. Jazz kadulla, kivenheitonpäästä kotoa, Voodoossa.  Niinkin sekalaisessa porukassa, voi viihtyä, ja mainiosti.


Mukava, nimenomaan se Jazz musiikki, lämpimämmät vaatteet, vähemmän tuttu seura


Tällaisesta maanantai illasta,


Tästäkin on tämän vuoden Jazzit tehty.


Letkeetä tiistaita, asan tahdissa teille toivottaa, erittäin rennossa olotilassa, Karoliina.

All that Jazzzzz

Tää viikko menee nopeasti. Ihan varmasti, sillä niinhän kaikki sellaiset, joihin kuuluu paljon mukavaa tekemistä. Suunnittelemattomasti koko ajan menossa.


Vaikka vasta on maanantai, mä muistan jo sen, miltä tuntuu tää kaupunki, kun Jazzit on ohi. Tän viikon maanantai on todellakin erilainen kuin ensiviikon maanantai. Ensiviikon maanantai, kun kaupunki hiljenee enemmän kuin entiselleen.



Eilenkin sunnuntaina jazzia. Ohimennen vaan oikeastaan sitä aitoa jazzmusiikkia. Ja oikein kuuntelemaan jotain muuta. Jotain kavereiden soittamaa, kavereiden laulamaa.


Musiikkia, joka oli lepposaa. Sellaista joka sai minut ja seurueeni viihtymään teltassa ja sen ulkopuolellakin, vaikka sateli vettä.


Sellaista musiikkia, joka toi paikalle myäs sattumalta monia muita ihmisiä. Tuttuja ja hauskasti erilaisia.


Sellainen duo, joka tiesi mitä tekee. Itsevarmuudella. Hyvällä fiiliksellä.



Mä vietän näitä päiviä koko ajan toinen jalka etelärannassa. Sen tekee vielä helpoksi, kun asuu kulman takana.


Unohtamatta tietenkään tätä pientä olentoa kotona. Rakasta olentoa, joka odottaa aina kotiin. Joka on aivan varmasti vastassa. Joka ei koskaan kyllästy meihin ja jolla riittää myös itsevarmuutta, ehkä liikaakin.

Tästä mun kesä kai jo alkaa, meinaan et jazzeista

Ensiviikolla tarvitaan festarifiilistä. Sitä ei edes tarvi hakea, vaan se tulee ennen aikojaan, juuri porin jazzeille.


Pari viimeistä päivää on tullut haisteltua festarikatua. Piti jäädä siihen, mutta se paikalla oleva suuri ihmismäärä innosti jäämään.


Mikä sen hienompaa, kuin yllättyä hyvästä menosta. Siitä hyvästä fiiliksestä joka näkyi kauas ja jokaisen naamalla.



Onneksi oikeat vermeet oli valittu, hyvin, mutta harkitsematta, koska minua vietiin nopeampaa kuin suunnitelmissa oli.


Kiire, mutta ei silti mitenkään huonolla tavalla.


Menossa mukana, jopa oikein rankalla metallikeikalla, ja aurinkotuolissa jalkapallokentän laidalla.


Kaikki kumminkin on johtanut jazzkadulle, niinkuin sen kuuluukin olla.


Jopa tänään ja todellakin koko ensiviikon,

toivottavasti festarimekossa,

Jazzailee Karoliina.

Torstain suunnitteli mun puolesta,ja hyvä näin, Ihana Jatta!

Ex temporee kalareisulle. Puoli tuntia autossa, ja perillä. Järvimaisemassa, idyllissä, yhdessä mummolassa.


Katetussa kalakeittopöydässä, josta ei puuttunut edes se mummon marjamehu.


Veneestäkään ei puuttunut mitää. Kalastus kun jätettiin sen haltsaaville, komeille miehille, keskityimme olennaiseen.


Käytimme ajan oikeastaan erittäin hyvin. Me periaatteessa unohdimme ne miehet ja sen, että vene oikeasti keinui niissä aalloissa ja siinä menossa hurjasti. Me unohdimme ne keltaiset pistävät muurahaiset, ja sen, että tänään tosiaan on vasta torstai.


Sellainen torstai joka tuntui perjantailta. Torstai, joka mahdollisti sen parin tunnin ajan keskittyä suunnittelemaan loppukesää, loppukesän viikonlopuuja ja varsinkin ensiviikon jazzpiknikkiä.
 

Maisemia unohtamatta.



Suomi, on se kaunis maa.

Ystävät, on ne niin ihania, Sellaiset jotka ansaitsee huutomerkin.

Ja vesi, on se hieno elementti, vaikka ne kalat siellä osaavatkin välillä olla kovasti piilossa.



Hyvää tulevaa viikonloppua. Ollaan jo perjantai fiiliksissä, ja Jazzzzataaan , kun siihen täällä Porissa nyt on ainakin mahdollisuus. Paul Anka, Aaron Neville ja Paloma Faith. Täältä me tullaan.

tavallaan mä pyöritän mun arkea, enemmän kuin se mua.

Vaikka tosiaan välillä harmittaa vietävän paljon se, kun tuntuu, että ei tapahdu mitään. Arki kulkee joka työpäivän jälkeen samalla lailla. Mitä niitä nyt on, ruoanlaitto, ruokakauppa, ehkä illalla joku vuokra elokuva, jonka totean edellisen kaltaiseksi, paskaksi.


Jos hyvin käy, on lämmin ilma, ja ulkona tarkenee.


Ainoa varma tässä suomen kesässä oikeiastaan on, että jäätelö maistuu, sateellakin.


Jäätelö maistuu, kotona, kahviloissa, ja töissäkin.



Tänään olen vain pyörinyt, jos vesisateessa, myös pää pyörällä kaikesta.


Elämä on ihanaa, aika kliseisen kuuloista, mutta tänään, mun mielestä, ihan totta.


Jos uusi työpöytä piristää ja parantaa toivottavasti tarvittavaa motivaatioita opiskeluun taas tossa kuukauden kuluttua, niin myös suurta piristystä joka päivä antaa mun oma Juhani.


On se vaan kumma, kuinka paljon välillä teke mieli päästä niin paljon halaamaan kesken työpäivän ja on valmis vaikka jättämään työt sikseen, jotta näin tapahtuisi.


Näitä tällaisia arjen asioita , jotka oikeesti tekee siitä kaiken sen mielikuvituksen puutteen keskellä kuitenkin sitä parasta ja korvaamatonta, ei saa unohtaa, eikä vähätellä.



Muistetaan kuinka tärkeitä pikkuasiat on, eikä kiukutella.

mut tää on silti kesä, vaikka vettä tuleekin ja sateenvarjo on mun paras kaveri, sit sen neulepusakan jälkeen.

 Sateen jälkeen. Oikeesti, voi olla ulkona. Voi olla ja jopa nauttia.


Niinkuin minä tein. Vanhempien luona, sen kaiken kattavan ruokapöydän jälkeen. Ja olin tyytyväinen, vaikka suomen kesä ei olekaan antanut nyt parastaan.



Nyt tällaisena pilvisenä vapaa päivänä, kun mieluummin makaisin yyterin sannoilla, niinkuin tein viikonloppuna, mä nautin raikkaasta sateen jälkeisestä  omakotitalon piha antimista.


Luonto on kauneimmillaan kesällä, se tiedetään.


Kaikki mekin näytämme varmasti paremmalta, kun olemme päivettyneitä, toivottavasti kunnolla.


Minä, joka annan tukan olla suttuisesti nutturalla, saan pukeutua lempipaitoihin ja ottaa lunkisti.



Rentoa tiistaita vaan, ja lehti käteen. Otetaan irti kaikki mahdollinen mikä liittyy kesään ja muistetaan nyt tosiaankin ottaa lunkisti,niin kauan kun ulkona vielä tarkenee.

Viikonloppuna  oli tylsyys kaukana. Kaukana minusta, meistä ja koko yyteristä.


Ainakin siihe asti, kun oikeastaan jo odoteltiin sitä salamasadetta. Sellaista okein kovaa, joka estäisi jopa kävelemästä kotiin.


Yyteri antoi yhtenä pävänä parastaan. Samaa teki mun seuralaisetkin. Oikeastaan jo kuuma ilma, sillä sopivalla pienellä merituulella, joka mahdollisti auringossa makoilun. Joka viilensi sitä hellettä sen verran, että makoilusta taukoja ei tarvittu.


Uiminen , jäi hiusten kasteluksi.


Ruoka, korvattiin juotavalla. Selvittiin helteestä, sillä sitruunalla maustetulla vedellä.


Oltiin ihan hurmoksessa, meinaan kesästä. Jos se vihdoinkin alkoi.


Sitten se odoteltu sade. Pilasi seuraavana päivänä meidän suunnitelmat, jo ennen kuin se edes alkoi. Se esti joitain ihmisiä lähtemään liikkeelle, vaikka minä olin valmis, vaikka kävelemään siinä, koska oli oikeasti silti helle.


Masennusta aiheuttava, se tuleva paha vesisade, jäi jonnekin kauemmas. Se ei tullutkaan, vaan sillä uhittelulla lykkäsi ne kavereiden kanssa meidän omalla kotiterassilla grillailut jonnekin kauemmas. Varmaan siihen seuraavaan helleviikoloppun, kun kaikilla sattuu olemaan vapaailta samaan aikaan.


Hitot vesisateesta, sanon minä,


Koska vieläkin on helle, vaikka sataa.


Vietetään aikaa paljon ulkona, ensiviikollakin. Vaikka sataa, miettikää nyt, on silti lämmin!