Arvostan omaa aikaa. Olla yksin itseni kanssa. Se onnistuu helpolla silloin kun on kaikki omasta mielestä ihan hyvin. On helppo unohtaa ympäröivä maailma, sen äänet ja upputua omiin ajatuksiin. Ja vaikka lukea tai kirjoittaa. Kirjoittaa, eli tuntea paremmin.

Mökillä meni taas viime viikonloppu. Mökillä saan anteeksi paljon. Laiskuuteni ja jopa sen, että en vain jaksa pestä kasvojani illalla. Voin vain syyttää mökkiä, ja sitä, että joka paikassa ei ole vesihanoja. Mökillä saa unohtaa kaiken. Jopa oman blogin.

Mökillä aurinko paistoi ja ruoka maistui. Istuin ulkona tuolissa ja kirjoittelin päiväkirjaani.
Aurinko saa mut istumaan toppatakissa, pehmustetulla aurinkotuolilla. Tuulee, mutta minua ei haittaa. Olen onnellinen, eikä mun tarvitse näyttää hyvältä. Voin vain istua ja ajatella.

Lauantaina söin ja valitin, sunnuntaina söin ja tänään maanantaina en tee kumpaakaan. En voi valittaakaan, koska aurinko paistaa ja päätänikään ei särje. Varpaat ovat kerrankin lämpimät ja tuulikaan ei särje korvia.

Tämä viikko vaatii voimaa. Mun jaksaminen mitataan nyt. Tällä viikolla mulla ei ole vapaata, mutta mä jaksan.

Toivotaan kaikki että tuuli laantuu ja uskotaan kohtaaloon, jos jokin ei vain onnistu.

Parhaimpien blogien maailmassa runsaasti aikaa viettänyt, rasvaisella ruualla herkutellut, ollut samaa mieltä, hymyillyt. Mutta tällä kertaa tehnyt sen kaiken ulkona ja melkein yksin.